lauantaina illalla

"when we sleep so close together, and our hair becomes entwined"


kadulla on harvoin ketään
asunto on oma maailmansa niin kaukana kaikesta muusta että se on tuskin olemassakaan
näin yksinolosta tulee kummallista paikassa jossa ei vielä ole muistoja



ikävöin tapahtumia täällä
ja ennen kaikkea ikävöin häntä koska olen täällä niin omillani

rahattomampi kuin koskaan, ilman ruokaa, paitsi ne jotka sain työtovereilta ja ystävilta säälistä
olen säälittävä ja minkäs sille voi

helsingissä on niin paha olla, nukuin pukuhuoneen lattialla tulpat korvissa ja toivoin olon paranevan

ammattitaitoa löytyy stressaantuneena toki
ja muutenkin, niin vähäksi ovat menneet tekemiset, olen maailmalle tuskin olemassa

viime vuosi koulussa olikin liian hyvää kestääkseen, ihmelapsiryhmä.

poltan kynttilöitä keittiön ikkunalaudalla ja pimeän tultua tupakoin ikkunasta
naapurissa asuu raakalaisia jotka huutavat ja käytän jonkun toisen internetyhteyttä

päivällä poltan parvekkeella huimauksen vallassa

tänään mietin vielä vihreänä olevia puita, miten niitä osaisi vielä arvostaa ja miten ylipäätään vielä nähdä ne, kun ensimmäiset puut alkavat mennä keltaisiksi se on syksy sitten ja vihreitä puita ei enää pysty näkemään.

IKÄVÄ! =pakoonpääsy, realisointi, kosketus!
ketään muuta en osaa päästää lähelle, en osaa rentoutua kenenkään muu kanssa. kuuntelen autoja ja odotan jokaisen olevan hänen autonsa, että yllättäen tulisi pihaan, sisään omilla avaimillaan, toisi ruokaa ja rakkautta, seuraa, syyn liikkua ja elää.
mutta tästähän saa ihan vääränlaisen kuvan, että olen vain häntä varten, niin ei ole, olen toki itsekin, mutta nyt niin köyhä, ilman kunnollista syömistä sitä surkastuu ja surkeutuu. nälkäisenä on mahdotonta nukahtaa ja se alkaa olla jo liian boheemia.

Luen Millerin Kravun kääntöpiiriä, toki sattuneesta syystä ja boheemirakkaudestani, siinä on kuitenkin liikaa seksiä ja huoria, vaikka hyvä onkin. Mehevää virtaa ja kieltä, nero Saarikoski, surullinen hahmo, lahjakkuuden nielemä.
Lahjakkuutta toivoessa pitääkin muistaa sen traagisuus ja ehdottomuus, ei minulla kuitenkaan sellaista palloa ole nilkassa, vai onko.

Nukun lattialla muutaman maton päällä. Auttaako sosiaalituki nukkumaan pehmeämmin? Pitäisihän sen kuulua ihmisoikeuksiin, velkaisessakin yhteiskunnassa.

Tekee kovasti mieli kirjoittaa, että olisi sanottavaa. En tiedä onko. Aamulla pitäisi kirjoittaa, tehdä jotain oikein luovaa heti herättyään. Huolestuttaa kirjoituskoneen kuivuva mustenauha, mutta eihän se käyttämällä parane.

IKÄVÄIKÄVÄ! Ikävä on huonoimmillaan ikävä. Parhaimmillaan kaunis kaihoisa kuiskaus päivän kuluessa.

Most of the boxes are put in place, still a couple empty ones on the shoe pile, couple of half full ones waiting to be taken down to the cellar. I constantly almost say the attic, so used to the attic.

The loud neighbor cursing again. Don´t want to be racist, I hope they are caucasian.

I have never really had this problem when living with a roommate.


Rambling on, like it matters, things. The more I complain, the worse things get, at least in the sense that complaining is tiresome and unattractive.

I also miss watching Miami Vice together. What a find! Miami vice and both arm chairs in front of the old TV.

3 months of summer went surprisingly fast, even though I would have thought that all those days alone at the cottage would have been slow and even tedious. They weren´t. I counted the days and it was almost half and half, with him and alone at the cottage. I do miss the nature and birds and weather on my skin. The air and feeling of accomplishment just sitting there on the porch. Another parallel world I guess. It feels like the only real way to live now, like that in the wild. But we have the seasons and I can´t stretch that far out, the bugs were one thing, the cold and dark are another.
I am worried all the time, what a nuisance. But that´s why I´m here now, to rid myself of that.