Väriä (syömisestäkin)

Parempaa.

Mutta kaikella kunnioituksella talvi, tämä valkoisuus riittää jo!

Kaikessa kauneudessaankin se on nyt jo sietämättömän puuduttavaa. Vaikka onkin mukava seurata pihalla liikkuvien pikkueläinten jälkiä, katselisin mielummin itse eläimiä vihreää taustaa vasten. Tämä kylmyys on kestänyt nyt jo ihan liian pitkään. Nytkin istun vinttihuoneessa poolopaita ja kaksi villatakkia päällä, makuupussissa lämpöpussi hartioilla toivoen että vielä tulee se aika kun tuosta ikkunasta näkyy muutakin kuin pimeää.

Koko talvi on mennyt melkein muumimeiningeissä, on nukuttu runsaasti, etenkin pitkälle päivään ja niitä loputtomia päikkäreitä kun herätystä siirretäänn kolmesti tai sitten nukutaan huvittavia torkkunappiunia vartti kerrallaan.

Yötyöt luonnollisesti vain pahentavat asiaa ja voinkin todeta olevani melkolailla yhteiskunnan ulkopuolinen yksikkö rytmini kanssa. Vaikka eipä tässä paljon ole rytmiä.

Joten sitä kaipaa väriä!

Ja niinkuin parhaat asiat, tämäkin tuli hentona impulssina eräässä öisessä keskustelussa ja sitten jonkin ajan kuluttua se muistettiin ja kaivettiin esiin ja toissasunnuntaina elämä muuttui.

Toivoisin että kaikkien olisi pakko lukea tämä. Moni on varmasti jo kuullutkin MS-taudista itsensä parantaneesta nuorukaisesta joka puhuu pelkkää järkeä, sellaista jonka me kaikki varmasti tiedämme, muttemme tule ajatelleeksi, tai muuten vaan elämme valhetta.

Paha oloni on tietysti ollut niin monen asian summa, eikä ruoan laatu tänä talvena ole ainakaan parantanut asiaa. Vaikka onkin ollut hyvä mieli ilmaisesta ruoasta, ei se dyykatun eineksen ja leivän syöminen ole ainakaan auttanut nousemaan surkeudesta.

Nyt tavoitteena on ensin päästä kaikesta siitä pahasta joka on kertynyt kehoon. Sitten voikin varmaan keskittyä olemisen jatkuvaan parantamiseen. Vaikka olenkin ollut kohta kymmenen vuotta kasvissyöjä ja toisinaan vegaanikin, on ruokavaliossani paljon parantamisen varaa. Nyt vatsaan on mennyt pelkkää luomua ja niitä kiinnostavan eksoottisia ja uskomattoman voimakkaita superfoodeja. Olo on ehdottomasti erilainen. Olen täynnä intoa ja toivoa.

Työtä en ole varsinaisesti onnistunut saamaan, pientä vain. Sinnitellään pikkupalkalla, eikä tämä uusi elämäntapa ole halpa, mutta omalle hyvinvoinnille ei voi laittaa hintaa, olen aina ollut kvalitatiivisuuden kannattaja kvantitatiivisuuden sijaan.

Haen uuteen opiskelupaikkaan, sellaiseen jonka luulen vahvasti ottavan huomioon ihmisen kokonaisuutena, ei pelkkinä korvina ja kirjoituskoneena, niinkuin nykyinen tekee, siis Helsingin yliopisto, jossa olen nyt käynyt lyömässä päätäni seinään jo melkein kolme vuotta. Humanistinen ei vastaa nimeään.

Tässä on kovasti käsillä kevät, ja keväästä voisin kirjoittaa loputtomasti.

Aavistelen jo sitä tunteiden aallokkoa joka aina laittaa käden vapisemaan innosta ja kauhusta ja kummallisesta kiihkosta. Keväällä nuoret menevät hulluiksi, eikös se Matti Klinge niin jotenkin sanonut.

Sinnepäin, ja ilman kemikaaleja siis.